keskiviikko 29. marraskuuta 2017

DIY joulu / osa IV

Ihan hömppää. En varmasti hurahda tuohon villitykseen. Noin mini ! 

...näin ajattelin vielä muutama viikko sitten. Mutta sitten iski "pakokauhu", kun tonttuovia ei tahtonut enää löytää mistään. Halusin nimenomaan sellaisen version, jonka saisin itse maalata mieleisekseni ja missä ei olisi mitään turhaa. 

Ne ketkä seuraavat Kotiäidin instaa, ovat nähneet pienen väläyksen Haaparannan Ikean reissulta, jonne aikaa lähti tappamaan myös mieheni. Kävimme jo menomatkalla Väritön blogia kirjoittavan, Heidi siskoni kanssa shoppailemassa. Ja tämä, jos mikä, oli ennakkoon suunniteltu pysähdys - erittäin tärkeä sellainen. Joten samanlaisia päivityksiä on pakostakin tulossa meidän kummankin blogiin, mutta kuitenkin omanlaisella twistillä. Pysykää mukana !

Lähtötilanteessa oveni ja muut mukana tulevat osat, olivat puun värisiä. Siitä olikin hyvä jatkaa ja tehdä setistä omanlainen. Ei tule varmaan kenellekään yllätyksenä, että niistä tulisivat mustavalkoiset. Maalit löysin kaappien kätköistä - perusvalkoista maalipurkin pohjalta ja mustaa jäi aikaisemmasta tyynyjen diy projektista. Vesivärisiveltimet ostin ikeasta, lasten osastolta. Pienen krassin tein itse käsin - rautalangasta kaksinkertainen ympyrä ja siihen narunpätkä, ympäri kierittäen ja koristeeksi pieni pätkä havusta (sen joudun varmasti vaihtamaan vielä johonkin muuhun vihreään). Oven alle vielä muutama havu, jotta tontun olisi pehmoinen laskeutua yöllä ovesta alas. Lisään myöhemmin patterivalot oven rimaan ja eihän sitä tiedä, millaisia pieniä yllätyksiä tontun yöllisistä tarkkailuista on aamulla nähtävillä...




Kuka tonttu meillä sitten joulunajan asustaa? 


Sitä ovat lapset yrittäneet kovasti arvuutella, ennen kuin postilaatikkoon ilmestyi nimi... 
T-O-L-J-A-N-T-E-R-I. Tyttäremme harjoittelee ekallaluokalla lukemista ja hyvin se jo meneekin. Isosisko luki kirjaimet postilaatikosta ja siitähän riemu repesi ! Pikkuveli innostui niin, että meinasi nenälleen hypähtää.


Lapset ovat innokkaita lego rakentajia, joten tytär taiteili Tonttu Toljanterille oman reen, joka kuulemma myös lentää (!)

Noh, miten on... 
Onko Teillä hurahdettu tonttuoviin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti