perjantai 21. syyskuuta 2018

Syksyn värit


Visualisoikaa mielessänne: Musta, nahkainen, maskuliininen kulmasohva (mahtuisi kuusikin karpaasia samaan aikaan istumaan). Sen taakse Marimekon mustavalkoinen Siirtolapuutarha verho ja lattialle Linie Designin, Asko matto. 

Tätä näkyä on katseltava vuodesta toiseen vai pitäisikö sanoa, vuodenajasta toiseen. Käy hieman tylsäksi, eikö?

Sain vedenpitävän vihjeen K-Raudan uusimmassa mainoslehtisessä esiintyvästä Cellon Kelo nukkamatosta. Sitä on saatavana kahtena kokona 135 x 190 cm sekä 160 x 230 cm.

Matto on heatset käsitelty eli käsittely antaa villamaisen olomuodon ja poistaa sähköisyyden. 

Uutuusväri, "keltainen" miellytti silmää samantien, mutta kuvioinnissa oli sulateltavaa. Sen raidat eivät ole symmetriset, joten graafisien suorien linjojen sisustajan kesti hetken päättää, onko matto in vai out.

Uskokaa tai älkää, etsin etsimällä samanväristä mattoa, joka olisi salmiakki kuvioitu ja ruudut symmetrian sääntöjen mukainen. Niin vain kävi, ettei löytänyt. Katsoin mainosta uudelleen ja päätin lähteä käymään paikallisessa K-Raudassa. 

Sieltä matto löytyi, mutta heti saatavissa ei ollut okran väristä versiota. Myymälässä oli kuitenkin valkoisella pohjalla oleva Kelo, kaunis sekin. Nukka on ihanan pehmeä, tiivis ja sen verran korkea, että jalka uppoaa siihen, kun astelee päällä. 

Vaikka keltaista Keloa ei ollut, niin eipä hätää, sain tilautettua sellaisen haluamassani koossa, 160 x 230 cm, myymälään. Tässä sitten innolla odotellaan ensi viikon alkuun, että matto saapuu ja näen värin ihan omin silmin. Vasta sitten nähdään kotiutuuko matto meille, vai ei.

Mustalle nahkasohvalle, ajattelin hankkivani Marimekon uutuus Tiiliskivi tyynynpäälliset, 40 x 60 cm, ruskea pohja, valkoiset raidat. Mutta koska Tiiliskiveä sisustuksesta jo löytyy, olisi hieman tylsää hankkia samaa sarjaa. Lisäksi ne eivät mielestäni sovi Kelo maton kuvioinnin kanssa - liikaa raitaa samaan tilaan. 

Yksiväriset, samettiset tyynynpäälliset voisivat toimia kokonaisuuden kanssa. Siirtolapuutarha verho tosin lähtee kaappiin hetkeksi ja jotain syksyisempää tilalle. 

Vilukissana, illan telkkariohjelmia katsellessa, tarvitsen pehmoisen ja lämmittävän torkkupeiton. Juuri sitä oikeaa ei ole vielä tullut eteen, mutta joku kuvanlainen ihanuus olisi hyvä.


Teistä varmaan jokainen seuraa jonkin verran vallitsevia trendejä. Mistä tämän syksyn trendit oikeastaan sitten koostuvat? Yllä oleva kuva antaa selkeän selityksen kysymykseen. 

Trendiväri on ehdottomasti okra, sitä on turha alkaa kieltämään. 

Yksityiskohdissa toimii eri harmaan sävyt, jotka luovat kovan, mutta toisaalta hauraan tunnelman. Materiaalina puu ja nimen omaan vaalea puu.

Kankaista sametti on nyt kingi, joiden värivaihtoehdoista löytyy toki muitakin kuin okra. Esimerkiksi tumma turkoosi, puuterin valkoinen, tumman- sekä vaaleanharmaat ja roosa. 

Mieleen hiipii kaikenlainen retro ja ´70 show telkkariohjelma. Näillä mennään siis tänä syksynä. 

Ihastuttaako vai vihastuttaako ?! 

Ota kantaa ja jätä kommentti.





Kuvat: 

Matto, Cello Kota, K-Rauta 
Koristetyyny, H&M Home 
Virkattu torkkupeitto, tuuliadesign.fi
Trendi kollaasi, jotex.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti