sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Tuplasynttärit & kirppispöytä



Nyt on syöty kakkua, juotu kahvia ja kaiken maailman herkkuja, koko loppuvuoden edestä. Meillä nimittäin juhlittiin tänään mieheni 38-vuotis syntymäpäiviä ja päivää ennakkoon poikamme 4-vuotis synttäreitä. 

Teemana oli tietysti joka pojan unelma eli formula/auto synttärit - teema sopi kummallekin. 

Kakusta vastasi tänä vuonna vanhempi päivänsankari. Ainoa toiveeni oli, että se muistuttaisi autonrengasta(!) Hmm...lähinnä mieleen tulee sirkus karnevaali, mutta menköön nyt tämän kerran. Emäntä otti nämä juhlat rennosti eli mies kantoi keksit, irtokarkit, limut ja sipsit kaikki valmiina kaupasta pöytään. Ainoa tehtäväni taisi olla ruutulippu askartelut, kahvin keitto ja pitsojen teko/paisto. Joskus saa äiditkin ottaa juhlat rennosti ja oikein luvan kanssa.




Juhlien päätyttyä muu perhe jäi suunnittelemaan Pokémon Go:un asentamista, niin minä lähdin Kirpputori Café Mindeen viemään ylimääräisiä tavaroitamme myyntiin. 

Heti ensimmäiset tavarat vietiin jo suoraan kasseista, ennen kuin ehdin niitä pöytään edes laittaa. Hyvä niin, sillä onneksi ihmiset ovat sen verran uskaliaita, että jos näkevät vasta pöytään myyntiin tulossa olevien tavaroiden joukossa jotain mielenkiintoista, niin uskaltavat ottaa sen kasseista itselleen. 

Tuli niin hyvä mieli, kun eräs pikkupoika sai päähänsä meille jo pieneksi jääneen Palomies Sami kypärän. Voi sitä onnellista hymyä ja kasvojen loistetta ! Tuli todella hyvä fiilis, joka antoi lisäbuustia, muutenkin aurinkoiseen sunnuntai päivään. 

Kiinnostuneille tiedoksi, että kirppispöytäni on numero 22 ja se on varmuudella ainakin huomenna alkavan viikon eli 9.4 -  15.4. Lisäviikosta en ole vielä varma. Se riippuu paljon siitä, meneekö tavara kaupaksi ja löydänkö vielä lisää myytävää. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti