sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Ikkunaostoksilla

Kävin systerin kanssa viime lauantaina ikkunaostoksilla - tai noh, minä olin ikkunaostoksilla ja systeri hankki kivoja juttuja kotiin yms. 

Kiertelimme oman pikku kaupunkimme muutamassa "sisustus pisteessä" ja ne olivat tietysti Marikka Lifestyle sekä Tuontitukku.



Marikkaan oli tullut keväisiä tuulahduksia monelta merkiltä. 

Marimekon musta-vihreitä mukeja olenkin jo odotellut ja Kaverini Designin leikkuulaudat ihastuttavat aina. Eikä Marimekon Siirtolapuutarha tarjotinkaan ole paha vaihtoehto sekään.



Vimmalta oli saapunut aika herkkuja uutuuksia, naisille

Ylemmän kuvan baby pink lettilegginsit, kultaisilla leteillä - uuu-u ! Sekä alemman kuvan mustapohjainen tunika, jonka leteissä piilee sen hienous - hopeaa, joka kimaltelee kilpaa valon kanssa. Voisin hyvin kuvitella tunikan johonkin juhlatilaisuuteen. 


Kaverini Designs julisteita katselinkin tässä yksi päivä Heidän omasta verkkokaupasta. Erityisesti Kuusikossa ja Sumua julisteet kiinnostaisivat koossa 50x70 cm tai 30x40 cm. Oli ilahduttavaa huomata, että Marikasta olisi voinut samantien hankkia kotiinsa jomman kumman julisteputken. Hieno juttu !


Ah, mitä väriterapiaa ! 

Kylmän ja erittäin runsaslumisen talven jälkeen tarvitaan ehdottomasti värejä. Tunnustan, että värit pieninä aloina istuu makuuni paremmin, kuin suurena väri-iloitteluna - siksipä esimerkiksi kynttilät ovat oiva tapa saada hetkellistä väriä kotiin. Osmian ja paikallisen Birgitin pajan tuotteissa väriä löytyi joka lähtöön. Kummankin tuotteet ovat muuten kotimaista käsityötä.


Sitten Tuontitukkuun, jonne oli myös saapunut paljon uutuuksia. 

Mutta mitäs sieltä löytyikään - porras-/teksti-/nimitaulu (rakkaalla lapsella on monta nimeä), sellaista olen harkinnut eteisemme seinälle, mutta en ole vielä oikeanlaista löytänyt. Tämä voisi olla yksi hyvä vaihtoehto. Tauluja oli neljää eri kokoa ja settiin kuuluu 188 mustaa, hopeaa tai valkoista kirjainta ja numeroa.



Lastukori, niitä ei enää ihan joka paikasta enää saa. Harmittaa, kun en ottanut valmistajan nimeä ylös, mutta Tuontitukusta kuitenkin löytyy. Koreja oli kolmea eri kokoa. 

Vihreä on aina piristävä väri ja varsinkin näin "kevään korvalla". Innostukseni vihreään on kestänyt jo useamman vuoden - taitaakohan jäädä värivalintoihin pysyvästi, kuka tietää. Niin tai näin, kaktukset olivat varsin hauskan näköisiä. 

Voisin sanoa, että oman pikkuisen paikkakuntamme sisustustarjonta on monipuolistunut viime vuosien aikana huimasti. Onneksi tyyleissä on jo vara valita, sillä vaihtoehtoina on muutakin kuin country ja kukkakuosiset tekstiilit sekä tapetit. 

Vinkkaa ihmeessä, jos Sinun paikkakunnaltasi löytyy myös jotain kivoja skandinaaviseen tyyliin sopivia kauppoja. Ja jos on myös verkkokauppa, niin aina vain parempi. 

Nyt kaikki vinkit kehiin ! 
Sana on vapaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti