sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Viikonloppu





Viikonloppuun mahtui taas paljon...

Kävimme tekemässä yhden muuton, tyttären kanssa vietimme luistelun muodossa "äiti - tytär laatuaikaa" ja haimme pojan kanssa auton huollosta. Ihan mahtavaa !! Niin ja äänestämässä kävin myös. Olikin outoa käydä näin "myöhään", kun yleensä käyn ennakkoäänestämässä kaupungin talolla. 

Te ketä seuraatte Kotiäiti sisustaa instaa ja siellä my storya, niin tiesittekin jo kaiken tämän. Olen yrittänyt sinne päivittää kuvia/videoita, kun jotain tapahtuu. Täytyy kyllä vielä kiihdyttää vauhtia, mutta täältä tullaan.

Kaiken tämän kiireen keskellä sain mahdollisuuden nopeasti jutskata, etelässä asuvan oman perheeni yhtä jäsentä - niitäkin tulee nähtyä aivan liian harvoin, kuinka häpeällistä. 


Talomme, toisen päädyn suunnitelmaa hiottiin viikonloppun aikana - jälleen. Se tuottaa jotenkin suunnattoman paljon päänvaivaa, vaikka tuntuu että sehän on vain talo. Mutta samalla se on paikka, jossa mahdollisesti elämme koko maanpäällisen elämämme loppuun saakka. 

Olen niiiii-iiin väsynyt muuttamiseen. Muistelimme eräänä iltana, että parhaimpina vuosina olemme muuttaneet kerran vuodessa eli yksi joulunvietto per kämppä. Se on huima tahti se.

Ymmärsin, että olen sokeasti seurannut pohjakuvaa ja jättänyt kokonaan taka-alalle perheemme arjen sujuvuuden kannalta elintärkeät ratkaisut. En voinut käsittää miten olen ajatellut eteisessä kolme kaappia riittävän kahden aikuisen + kahden lapsen takeille, kengille, kausivaatteille + vieraiden takeille ja kengille. 

Lisäsimme arkieteisen välittömästi sisääntulon läheisyyteen. Myös kodinhoitohuone koki suunnattoman muutoksen. En todellakaan halunnut sitä läpikulku paikaksi, mutta kehitimme siihen yhdessä systerin kanssa kivan ratkaisun, joka todennäköisesti myös tullaan toteuttamaan. Toisen wc:n myös neljä henkinen perhe ehdottomasti tarvitsee - me ainakin. Sen ja suihkun saimme hyvin ovelasti sijoitettua, josta kulku suoraan makuuhuoneemme takana olevaan vaatehuoneeseen, jonne sain oman meikkauspaikan. Olen niin happy !

Mutta... jotain puuttuu. Huomaatteko mitä ?!
No se perisuomalainen juttu, jota ilman ei voi lauantaita viettää. Se on tietysti S-A-U-N-A. 
Siihen onkin ovela ratkaisu, mutta itse taloon sitä ei tulla sijoittamaan. Kannattaa siis pysyä kuulolla myöhemminkin.

Nyt, jos pohjakuva jätetään näin, on mentävä materiaalisuunnitelmissa eteenpäin. Sitä odotankin jo innolla.

Löytyykö lukijoista rakentajia tai mahdollisesti suunnitteluasteella olevia? 
Oletteko muuttaneet monesti suunnitelmia tai onko pohjakuvassa ollut joku hankala kohta, mikä on aiheuttanut suunnatonta päänvaivaa? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti