tiistai 4. heinäkuuta 2017

Ted Baker London

Koska blogini on lifestyleblogi, niin se kulkee pitkälti oman elämäni tapahtumissa mukana. Siksipä tässä päivitys, mitä ei voi luokitella sisustukseen, eikä rakentamiseen - joskus näinkin.

Siirryin jokunen aika sitten vannoutuneesta Windows käyttöjärjestelmän käyttäjästä, täysin Applen pariin. Blogi päivittyy nyt 13" Apple MacBook Air läppärillä, joka on hyvin kevyt ja näppärä käyttää - tosin aluksi olin ihan hukassa jopa perus näppäinyhdistelmien kanssa, mutta nyt jo jotenkin itseoppineena sujuu. Apuna toimivat myös iPad tablet sekä iPhone 5s kännykkä. Viimeisimmällä kuvaan lähes kaikki blogin ja instagramin kuvista. Olen ollut todella tyytyväinen kameraan, joka iPhonessa on. Järkkäri on jäänyt kaappiin lähes kokonaan. Tiedän, että on bloggareita jotka ovat vannoutuneita järkkärin käyttäjiä, mutta sitä on hankala kantaa mukana ja ottaa kuvia extempore. Ajatellaan vaikka viime kesäisiä Seinäjoen asuntomessuja, joilla kävin. Ei millään olisi jaksanut kantaa järkkäriä mukana.


Koska kuvaan iPhonella paljon, on ihan järkevää hankkia sille suojakotelo. Mietin pitkään kaikenlaisia kotelo/lompakko yhdistelmiä. Mutta edelliseen puhelinlompakkooni ei mahtunut kaikki välttämättömimmät korttini ja se hajosi atomeiksi muutaman kuukauden käytön jälkeen, en siis sellaista enää halunnut hankkia. 

Menin ihan muissa asioissa Emmy second hand (nettikirppis) sivuille ja löysin sieltä luxury osion, jolle pääsee tästä. Siellä oli myynnissä Ted Baker merkkinen, avain/puhelin kotelo. Koska sellaisen tarvitsin ja hinta ei hiponut pilviä, oli kotiäidillä sen verran varaa laittaa itseensä. Niitä oli ostohetkellä myynnissä kaksi kappaletta, joista toisen tilasin itselleni (toinen näytti vielä olevan vapaana, kun tätä päivitystä kirjoitin). Kuntoluokitus on uusi, sillä kummassakin on myyntilaput kiinni ja uudelta tämä yksilö näyttikin, kun postista hain.


Kotelo on näppärä laukussa tai ihan noin vain, kädessä kannettavaksi. Ihmettelin ensin, mikä naru takana on, mutta laitettuani kännykän pussin sisään, meni naru puhelimen alle ja kiristyi takapuolelta. Joten, kun vedän takana olevasta narusta, jossa neliön muotoinen stoppi, nousee puhelin ylös. Ei siis tarvitse "kaivaa" kännykkää ylös, sen soidessa.

Ted Baker on minulle merkkinä uusi, en ole aikaisemmin omistanut mitään ko. merkiltä. Olen ollut vahvasti Guess-tyttö, joten Guessin tuotteita minulla on ollut useampiakin, laukkuja, vaatteita, koruja ja nyt lompakko. Kohdallani ei silti merkkiuskollisuudesta voi puhua, joten aion tästä lähtien katsastaa myös Ted Bakerin brändin alla olevat tuotteet.



2 kommenttia: