perjantai 12. toukokuuta 2017

Harmaata, valkoista, mustaa ja vihreää





Äitienpäivä on viikonloppuna, joten oli jo korkea aika alkaa siivoamaan lasitettua parvekettamme. Kuolleet, kuivat kukat roskiin ja imuri kehiin - kyllä, minä olen sen verran "siivousfriikki", että imuroin parvekkeen betonisen lattian. Myin pari päivää sitten Ikean Rörholt muovimatot pois. Menivät kaupaksi alle minuutissa - oikeasti ! Pian jonossa oli jo seitsemän naista, ketkä olisivat myös haluneet tehdä mattokaupat. Ensimmäinen ostaja kuitenkin haki matot tunnin sisällä myynti-ilmoitukseni laitosta. Tehokasta myyntiä sanoisin ! Siirsin samalla sohvan parvekkeen toiseen päätyyn, jolloin grillille jää käytännöllisempi paikka ja Ikean aurinkoenergia valaisimet ovat grillaamiselta paremmassa turvassa. Grillin läheisyyteen on vielä tulossa pari tuolia varastosta, kun ehdin kantaa ne yläkertaan.

Kuvien valkoisen Hortensian ostin K-Raudasta, jonne ne olivat vasta saapuneet. Osuin siis hyvään aikaan paikalle, koska ne myydään nopeasti loppuun. Älkää kertoko kenellekään, mutta Hortensia on äidilleni äitienpäivälahjaksi, yhdessä luudan kanssa. Joku miettii, että nyt se on tärähtänyt lopullisesti, kun antaa äitienpäivälahjaksi kukan luudan kera. Asia on kuitenkin niin, että sitä on toivottu, joten mikä olisi sen parempi lahja. Hortensia on kyllä niin upea, että tekisi mieli hankkia itsellenikin, mutta tapoin senkin viime vuonna. Hukkaan meni kaunis kukka.

Hankin Tuontitukusta pari 50 cm parvekelaatikkoa ja niille skandinaaviseen makuun sopivat, yksinkertaiset telineet. Kaikki antrasiitin värisiä. Ajattelin, että ne "katoaisivat" tummaan lautaseinään. Loppukuusta niihin on tulossa valkoiset Pelargoniat ja luulen laittavani silloin koko muunkin parvekkeen kukka-asiat kuntoon. Se jää nähtäväksi. 

Kävimme tänään lasten kanssa lääkärissä, kun ei millään tahdo kuume-flunssa yhdistelmä nujertua. Tänään olisi ollut ekaluokan aloittavien kouluun tutustuminen, mutta meillä ollaan kipeänä. Arvatkaa vaan miten pettynyt tytär oli (ja minä), kun meni tärkeä tilaisuus ohi. Soitin kuitenkin kouluun ja sain puhelimitse saman infon, mitä tilaisuudessa olisi kerrottu. Lisäksi saimme mahdollisuuden mennä yksityisesti, tulevan opettajan johdolla kouluun, tiloihin ja erityisesti opeen. Uudet koulukaverit tapaamme sitten syksyllä. IIK ! Milloin tyttärestäni kasvoi noin iso tyttö.

Mutta, nyt sairastupa kutsuu...







1 kommentti:

  1. Saanko kysyä että miten nuo parvekelaatikot toimivat tuossa lasin reunassa, lähinnä nuo pidikkeet, tuliko sadevesi sisälle tai vahingoittiko nuo pidikkeet lasin tiivistettä? Itse pitäisi keksiä jotain vastaavaa laatikkosysteemiä, siksi kysyn.

    VastaaPoista